Bachin Johannes-passio jaksaa koskettaa 300 vuoden jälkeenkin

Heikki Liimolan johtamasta Bachin Johannes-passiosta kasvoi yksi vaikuttavimmista kuoro-orkesteriteosten esityksistä Tampereella aikoihin.

Harjun kamarikuoro oli perusteellisesti harjoitettu ja täydesti latautunut, solistikaarti ensiluokkainen ja Suomalainen barokkiorkesteri luotettava ja herkkävaistoinen.

Paljon hienommin ei teosta olisi voinut aloittaa, sillä Liimola rakensi alun orkesterijohdannosta juuri niin levottoman ja jännitteisen kuin toivoa sopikin. Kun kuoron Herr, unser Herrscher jyrähti ilmoille, jo musiikin puhdas fyysinen olemus sai ihon kananlihalle.

Illan toisessa päässä odotti sitten koko teoksen huipentava toinen suuri kuorojakso, Ruht wohl, jonka ikuisena keinuvan tuonpuoleisuuden kuoro ja orkesteri tavoittivat koskettavasti.

Lue Harri Hautalan koko arvio:

https://www.aamulehti.fi/kulttuuri/bachin-johannes-passio-jaksaa-koskettaa-300-vuoden-jalkeenkin-200837361/

 

Johannes-passio 25.3.2018

Johann Sebastian Bachin rakastettu ja dramaattinen Johannes-passio on ilmaisuvoimaltaan monipuolinen ja teknisesti valovoimainen teos, joka johdattaa kuulijat pääsiäisen tunnelmaan. Johannes-passio on lyhyempi ja impulsiivisempi sisarteokseensa Matteus-passioon verrattuna – teosta voidaan pitää Bachin ensimmäisenä suurimuotoisena sävellysteoksena, joka esitetiin ensimmäisen kerran Leipzigin Pyhän Nikolain kirkossa pitkänäperjantaina 1724.
Ajaton mestariteos kertoo pääsiäisen tapahtumat Jeesuksen vangitsemisesta hautaamiseen asti taidokkaiden aarioiden, hartaiden koraalien ja mahtipontisten kuorokohtausten kautta. Teoksen sävelmaailma on tumma ja intensiivinen sekä affektien vaihtelevat teemat tuovat Jeesuksen kärsimystarinan väkevästi esille. Johannes-passio on suurta draamaa, joka ei jätä yleisöään tai esittäjiään kylmäksi.
Bachin tiedetään muokanneen ja uudistaneen teosta useaan otteeseen elämänsä aikana. Muun muassa mahtipontiset alku- ja loppukuorot säveltäjä liitti teokseen vasta ensiesityksen jälkeen. Bach jakoi teoksensa kahtia – teoksen keskellä on paikka saarnalle ja on mahdollista, että myös sävellysajan seurakunta on laulanut koraaliosuuksien mukana. Koraalit näyttäytyvät aarioiden tavoin yksittäisinä kohtauksina, joiden tarkoitus on keskeyttää juoni sekä antaa kuulijalle aikaa pohtia passiotapahtumien merkitystä.