Baltiaa juhlittiin laulaen

Harjun Kamarikuoro esitti baltialaisia lauluja konsertissa Tampereen tuomiokirkossa 28.10.2018. Kuva: Toni Neffling

Baltian maiden itsenäistymisen 100-vuotisjuhla sai ansaitut konserttinsa Tampereella. Tampereen Yliopiston Laulajat, Euga ja Harjun Kamarikuoro juhlistivat vuotta musiikilla Baltian maista.

Konserttiviikon päätti Harjun Kamarikuoro sunnuntaina. Lämpimät kiitokset kaikille kuulijoille Tampereella, Tartossa ja Tallinnassa.

Seuraava etappi on lauantai joulukuun 22. päivä kello 18, jolloin Harjun Kamarikuorolla on joulukonsertti Pispalan uudistuneessa kirkossa. Aika kannattaa jo nyt merkitä kalenteriin.

Vuodesta vuoteen – Kuoro- ja urkumusiikkia Baltiasta

Tähän konserttiin Baltian maiden musiikin edustajiksi on valittu viisi säveltäjää, joita yhdistävät musiikin värit, mystiikka ja säveltäjien syvin olemus. Sävellyksissä kuuluvat baltialaisen musiikin keskeiset piirteet, kansanmusiikin vaikutus, valoisuus ja usko tulevaisuuteen. Teokset puhuvat vahvasti, ja jokainen voi kokea ne omalla tavallaan. Musiikista löytyi myös kantava ajatus jatkumosta konsertin nimeksi: Annum per annum, vuodesta vuoteen.

Konsertin kehyksenä ovat Arvo Pärtin Salve Regina ja Peteris Vasksin Laudate Dominum, kaksi samanhenkistä mutta omaperäistä teosta kuorolle ja uruille. Alkuosassa Vytautas Miškinisin lyhyet antifonit toimivat johdantoina Cyrillus Kreekin psalmeihin. Kuoron osuuksia jaksottavat Peeter Südan urkuteokset. Konsertin puolivälissä palataan Pärtin kuoroteoksiin, jotka vuorottelevat Annum per annum -urkusarjan lyhyiden osien kanssa. Kreekin kiitospsalmi johdattaa konsertin päätökseen.

Jatka lukemista ”Vuodesta vuoteen – Kuoro- ja urkumusiikkia Baltiasta”